Wiipurilaisen Osakunnan tutkimus- ja keruuretket 1800-luvun lopulla

Keväällä 1874 Wiipurilaiseen Osakuntaan valittiin uusi kuraattori. Vaalin voitti pohjalainen dosentti, filosofian tohtori Otto Donner. Vaikka Donner oli sanskriitin ja vertailevan kielitieteen dosentti, hän oli julkaissut tutkimuksia myös suomalais-ugrilaisen kielitieteen alalta ja käsitellyt muun muassa Sammon arvoitusta. Otto Donner aloitti Wiipurilaisen osakunnan kuraattorina 26.9.1874, ja jo seuraavan viikon viikkokokouksessa 2.10.1874 hän teki aloitteen osakunnan kansatieteellisen keruun aloittamiseksi.

Donnerin mukaan keräämällä ja asettamalla näytteille esineitä omalta kotiseudulta voitaisiin lisätä ihmisten tietämystä suomalaisesta kansankulttuurista ja kulttuuriperinnöstä. Donner ehdottaakin, että ylioppilasosakuntien pitäisi harjoittaa vastaavaa toimintaa. ”Erityisesti meidän osakunnalla olisi tehtävää, löytäisihän se kotiseudultaan varmasti rikkaimman ja mielenkiintoisimman aineiston.” Ajatus oli, että jokainen ylioppilas keräisi omalta alueeltaan kulttuuriesineitä. Kansatieteellisen työn katsottiin muodostavan yhdistävän sillan kansan ja sen tutkijoiden välille. Esinekeruu hyödyttäisi siis molempia osapuolia lisäämällä ylioppilaiden kosketusta kansaan. Tarkoituksena oli alusta lähtien kerätä kattava karjalainen kansatieteellinen kokoelma, museo. Jo seuraavan joululoman aikana saatiin ensimmäiset esineet, muun muassa naisen puku Antreasta, Räisälästä ja Jääskestä Wiipurilaisen Osakunnan kokoelmaa varten.

Wiipurilainen osakunta kehotti myös muita osakuntia ryhtymään vastaavaan työhön omalla kotiseudullaan. Asia sai myönteisen vastaanoton eri osakunnissa ja päädyttiin siihen, että jokainen osakunta järjestää näyttelyyn alueelleen tyypillisen tuvansisutuksen kansanpukuihin puettuine pukunukkeineen. Kesällä 1876 pidetyssä taide- ja kotiteollisuusnäyttelyssä ylioppilaitten kansatieteellinen näyttely sai runsaasti kiitoksia. Näyttelyn päättymisen jälkeen osakuntien yhteinen toimikunta laati kiertokirjeen, jossa ilmoitettiin osakuntien tarkoituksena olevan perustaa ”yleinen kansallis-museo”. Siksi pitäisi mitä pikimmin koota ja säilyttää pukuja, huonekaluja ja yleensä kaikenlaisia esineitä, jotka valaisevat kansamme elämää ja tapoja.

Osakuntien kesäretket ovat siis yhteydessä Suomen museolaitoksen syntyyn. Osakuntien kokoelmista perustettiin ensimmäinen suomalainen laajan kokoelman sisältävä museo, Ylioppilaitten kansatieteellinen museo, jonka kokoelmat lahjoitettiin vuonna 1894 valtiolle Suomen kansallismuseon perustamista varten. Useat osakuntien esinekeräyksiin osallistuneet ylioppilaat saavuttivat myöhemmin merkittävän aseman suomalaisen kansatieteen tutkimuksessa ja tieteen kehittämisessä. Moni myös työskenteli museoissa.

Kotimaakunnan, Karjalan tutkimuksella oli selvät tieteelliset tavoitteet. Kotiseuturetkien aikana kerättiin kansanrunoutta, kansanesineistöä sekä valokuvattiin ja tallennettiin alueen kansanomaista kulttuuria. Samalla se olisi isänmaallis-kansallista työtä isänmaan ja kotiseudun hyväksi, kun lähestyttäisiin oman maakunnan rahvasta ja opetettaisiin sitäkin ymmärtämään oman menneisyytensä arvo. Taustalla vaikutti myös karelianistisen aatemaailman herääminen. Karelianismiin liittyy vahvasti kansallis-romanttinen taidesuunta, joka haki teemansa Karjalan laulumailta. Samaan aikaan alettiin myös kansanrunouden tallentamista harjoittaa entistä laajemmin ja kattavammin, erityisesti Karjalan alueella. Karjalan kansan katsottiin edustavan parhaiten säilynyttä, ihailtavaa suomalaista menneisyyttä. Wiipurilainen osakunta olikin selvästi aktiivisin osakunta esineistön keräämisessä.

5.3.1891 Wiipurilaisen osakunnan vuosijuhlassa kuraattori Theodor Schvindt korostaa kotiseudulle pitämässään puheessa sitä, että juuri Wiipurilaisen osakunnan kotiseudulla alkuperäinen suomalaisuus on säilynyt selvempänä kuin muualla Suomessa niin aineellisella kuin henkisellä alalla, mikä tekee alueesta kansatieteilijän unelman. Retkeillessään Viipurin läänin alueella Wiipurilaisen osakunnan ylioppilaat hakivat mahdollisimman alkuperäisenä säilynyttä elämänmuotoa. Keräämällä esineitä tutkimusmatkailijat antoivat arvoa kulttuurille, jonka he ymmärsivät olevan jo pian katoamassa.

Wiipurilainen osakunta on jatkanut kesäretkiperinnettään nykyaikaan asti, tosin viime vuosina kesäretki johonkin kanta-alueen kuntaan sisältää lähinnä kuntaan tutustumista ja mukavaa kesälomanviettoa. Viime kesänä kesäretki tehtiin Savitaipaleelle. Viimeksi keväällä 1987 nostettiin esille ajatus aloittaa parisenkymmentä vuotta sitten osakunnan toimintaan kuuluneet kotimaakunnan tutkimusretket uudelleen. Huhtikuussa 1988 osakunnan tutkimusretkikunta teki Ruokolahden kunnan kanssa yhteisen tutkimusretken, jonka aiheena oli Ruokolahden kirkonmäkeä käsittelevä yleisesite. Toimikunta tutustui aiheeseensa ensin Helsingissä ja teki retken Ruokolahdelle täydentääkseen Helsingissä kartoitettua tietoa Ruokolahdesta. Retken tuloksena julkaistiin Ruokolahden kirkonmäkeä esittelevä nelikielinen esite. Ehkä vastaavaa toimintaa voisi suunnitella osakunnan ohjelmaan tulevinakin vuosina.

Tuuli Rajavuori

Artikkeli on julkaistu Willissä 5/2002