Wiipurilaisen Osakunnan Laulajat

WiOL ryhmäkuvassa WiOn 350-vuotisjuhlassa

Wiipurilaisen Osakunnan Laulajat (WiOL) on vuonna 1930 perustettu opiskelijasekakuoro, jonka laulajat ovat pääasiassa 20-30-vuotiaita korkeakouluopiskelijoita. Kuoron tarkoituksena on tarjota mielenkiintoinen ja antoisa musiikkiharrastus vastapainoksi akateemiselle puurtamiselle.
WiOL on osakuntakerho, jonka taustavoimina toimivat Helsingin yliopiston itäsuomalaiset osakunnat: WiO, KO ja KyO. Kuoro harjoittelee maanantai-iltaisin klo 18.00-21.15 osakunnalla.

WiOLin ohjelmistoon kuuluu erilaista kuorolle sävellettyä musiikkia nykysäveltäjien kantaesityksistä kuorokirjallisuuden klassikoihin. Olennainen osa toimintaa on myös karjalaisen lauluperinteen ylläpitäminen. WiOL ja siitä kootut pienyhtyeet esiintyvät Suomessa keskimäärin parikymmentä kertaa vuodessa omin konsertein ja eri tahojen järjestämissä tilaisuuksissa. Kesäisiin perinteisiin kuuluu myös jokavuotinen kirkkovenekiertue kirkkovenekiertue Wene-WiOL.

WiOL tekee esiintymismatkoja ulkomaille parin vuoden välein, aikaisempina kohteina ovat olleet mm. Belgia-Hollanti 2001, Unkari 2005, Kroatia 2007, Viro ja Venäjä 2009. WiOL on myös tehnyt useita levytyksiä, esimerkkinä kehuvat arvostelut saanut Hugo Distlerin Choralpassion (2004) ja 80-vuotisjuhlavuonna 2010 julkaistu Äänen ääret -levy.

Lisätietoja WiOLsta saa kuoron verkkosivuilta.