- Tämä tapahtuma on mennyt.
SaWi-sitsit 11.11.
11.11.2023 @ 18.00 - 23.30
Lainaus Satakuntasarjasta XX:
“Osakuntien välinen yhteistyö kantoi hedelmää bailujen merkeissä. Ensimmäiset SaWibailut eli perjantain ylioppilastanssit järjestettiin 28.1.1983. Synnytystuskat olivat kuitenkin toimintakertomuksen mukaan kovat. Esimerkiksi Helsingin Sanomat oli sotkenut kalliin ilmoituksen paikan, muusikoiden kalenterimerkinnät ontuivat ja DJ:n saadessaan laitteistot kuntoon oli paikalla, puoli tuntia aiotun alkamisajankohdan jälkeen, vielä enemmän järjestysmiehiä kuin tanssijoita. Loppujen lopuksi tilaisuus onnistui. Vahasalon laatiman toimintakertomuksen mukaan lippunsa lunastaneet 112 tanssijaa todella olivat tilaisuudessa viihtyneet. Toisiin SaWi-bailuihin 11.2.1983 oli vielä parempi menestys. Paikalla oli 132 maksanutta osallistujaa.”
Vuonna 2019 satakuntalais-wiipurilaista juhlaperinnettä yli kolmekymmentä vuotta vaivannut kuiva kausi tuli vihdoin päätökseensä, kun SaWi-bailut herätettiin henkiin sitsien merkeissä. Tämän jälkeen yhteistyö on saanut mitä moninaisempia muotoja, aina Temppari-katsomosta kaiverrettuun kiuluun asti.
Tänä syksynä SaWi-juhlat palaavat jälleen juurilleen Satakuntatalolle 40-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi. Samalla palaamme myös ajassa taaksepäin riehakkaalle 1980-luvulle. Kaiva siis vyölaukkusi esiin, toppaa puvuntakkisi hartiat ja valmistaudu astumaan alkuperäisten SaWi-bailujen maailmaan lauantaina 11.11.2023! Cocktailtilaisuus alkaa klo 18:00, ja pöytiin siirrytään klo 19:00.
Osallistujapaikkoja on 60, ja niistä varataan alustavasti puolet SatOlaisille ja puolet WiOlaisille. Kiintiöt avataan myöhemmin, mikäli paikkoja on jäljellä. Sitsit kustantavat civiksille/senioreille/muille 14 € ja fukseille 10 €. Ilmoittautuminen on auki keskiviikkoon 8.11. klo 12 asti osoitteessa: https://satakuntalainenosakunta.fi/fi/ilmo/sawisitsit2023/.
Tapahtumassa ovat voimassa turvallisemman tilan periaatteet:
https://wiipurilainenosakunta.fi/…/Turvallisemman-tilan…
https://wiipurilainenosakunta.fi/…/Turvallisemman-tilan…
Mitä: SaWi-sitsit
Missä: Satakuntatalo, Viisi (Lapinrinne 1 A 5)
Milloin: Lauantaina 11.11.2023, cocktail klo 18 ja pöytiin klo 19
Mitä maksaa: 14€, fukseille 10€
Miksi: Koska on kivaa rakentaa siltoja (jotta ne voi polttaa)
Mikä pukukoodi: Teeman mukainen tai smart casual
Ilmoittautuminen: https://satakuntalainenosakunta.fi/fi/ilmo/sawisitsit2023/
Jatkot: SatOlla!
Missä: Satakuntatalo, Viisi (Lapinrinne 1 A 5)
Milloin: Lauantaina 11.11.2023, cocktail klo 18 ja pöytiin klo 19
Mitä maksaa: 14€, fukseille 10€
Miksi: Koska on kivaa rakentaa siltoja (jotta ne voi polttaa)
Mikä pukukoodi: Teeman mukainen tai smart casual
Ilmoittautuminen: https://satakuntalainenosakunta.fi/fi/ilmo/sawisitsit2023/
Jatkot: SatOlla!
Kaikesta Wiipurilaisen Osakunnan toiminnasta voi antaa palautetta anonyymilla lomakkeella:
https://wiipurilainenosakunta.fi/anonyymi/
https://wiipurilainenosakunta.fi/anonyymi/