Fuksit

Vuoden 2014 fukseja Wiipurin Pamauksen alkukokkareilla

Wiipurilainen Osakunta on vastaus kaikkeen. Se on jotain muuta kuin pelkkää opiskelua. Se on uusia tuttavuuksia, hyviä juhlia ja paljon ruokaa. Se on murretta ja kotiseuturakkautta sekä kulttuuria, kerhoja ja liikuntaa. Wiipurilainen Osakunta on juuri Si(n)ulle!

Voit olla eteläkarjalainen tai sinulla voi olla siellä juuria. Voi myös olla, että yksinkertaisesti tykkäät hyvästä menosta. Joka tapauksessa olet aina yhtä tervetullut! Maksa siis jäsenmaksu (ohjeet alla), ota siitä tosite mukaan ja tule kirjoittautumaan Wiipurilaiseen Osakuntaan!

Näin pääset mukaan

Ensimmäinen askel kohti osakuntalaisuutta on helpointa ottaa fuksipäivystyksessä. Osakunnassa fuksipäivystetään koko syyskuun ajan ti-to kello 18–19.30. Päivystyksien aikana saat tietoa ja kuulet tarinoita osakunnasta ja sen tapahtumista. Lisäksi pääset tutustumaan tiloihimme, Domus Gaudiumin osakuntahuoneisto Alexanderiin (Leppäsuonkatu 11). Osakuntalaiset ja osakunta tulevat tutuiksi myös yliopiston avajaiskarnevaaleilla, joissa kannattaa ehdottomasti käväistä katsastamassa Wiipurilaisen Osakunnan herkut ja visiot!

Fuksina pääset heti osallistumaan kaikkiin tapahtumiimme. Syksyllä on luvassa upea fuksitapahtumien kavalkadi; on grilli- ja leffailtaa, punkkua & patonkia -iltamaa (oma ilta myös valkkarille!) ja tietenkin fuksisitsit ja fuksiaiset sekä paljon paljon muuta. Ruokaa, laulua ja tekemistä löytyy varmasti jokaiseen makuun. Joka toinen tiistai osakunnan kokouksessa kuulet osakunnan ajankohtaiset kuulumiset ja maistelet emännistön maukkaita kokousherkkuja.

Ajankohtaista tietoa tapahtumista löytyy tapahtumakalenerista. Osakuntavuoden kulkuun pääset tutustumaan täältä. Liity myös sähköpostilistalle, se pitää sinut ajan tasalla. Wiipurilainen Osakunta löytyy myös Facebookista ja Instagramista – käy tykkäämässä!

Jäsenmaksu

Osakuntaan liityt maksamalla osakunnan jäsenmaksun (12 euroa) ja kirjoittautumalla osakuntaan. Mikäli opiskelet Helsingin yliopistossa, kannattaa jäsenmaksu maksaa ylioppilaskunnan jäsenmaksun yhteydessä. Maksun voi maksaa myös suoraan osakunnan tilille FI61 1271 3000 0822 26 viitenumerolla 1504. Jos opiskelet muussa pääkaupunkiseudun korkeakoulussa, kuten esimerkiksi Aalto-yliopistossa, Sibelius-Akatemiassa, Teatterikorkeakoulussa tai Helsingin avoimessa yliopistossa, voit liittyä osakunnan ulkojäseneksi. Ulkojäsenet maksavat jäsenmaksun (12 euroa) osakunnan tilille edellä mainituin ohjein. Ulkojäsenet hyväksytään osakunnan kokousten yhteydessä.

Osakuntaan kirjoittautuminen

Helpoiten pääset kirjoittautumaan osakuntaan tulemalla syyskuussa fuksipäivystykseen. Jos et niihin pääse, tai liityt osakuntaan esimerkiksi kevätlukukauden aikana, voit tulla kirjoittautumaan osakunnan kokouksen yhteydessä.

Lisätietoja

Fuksisihteereiltä Oona Laineelta (fuksisihteeri(at)wiipurilainenosakunta.fi p. 050-467 8585) ja Venla Kaplakselta (fuksisihteeri(at)wiipurilainenosakunta.fi p. 040-035 0590) saat apua kaikkiin pulmiisi ja opastusta osakuntamaailmaan.

Kommentointi on suljettu.